Opettaja oppii uusia juttuja!

Näin Pisa-tulosten julkistamisen jälkeen on hyvä pohtia myös sitä, miten itse on kehittynyt opettajan työssä. Kun harjoittelin opettajaksi, jakaantui ohjaajat vahvasti kahteen eri leiriin. Toiset kokeilivat työssään innolla uusia ideoita, kun taas toiset vannoivat perinteisten opetusmenetelmien nimeen. Toisaalta silloin ei vielä ollut tieto- ja viestintäkniset mahdollisuudet samalla tasolla kuin nyt, vaikka opiskeltiin valtion luotsaamassa Normaalikoulussa.

Itse ajattelin kuuluvani aina siihen perinteiseen malliin, joka suu vaahdoten paasasi taulun edessä ja oppilaat tekivät muistiinpanoja. Monet ohjaavista opettajistani arvostivat kyseistä pedagogiikkaa, eikä kehitysehdotuksia juurikaan tullut. Tai tulihan niitä, mutta niissä keskityttiin lähinnä siihen, miten saadaan vuorovaikutusta paremmaksi opettajan ja oppilaan välillä. Tällöin avainasemassa tuntuivat olevan opettajan tyyli puhua oppilaille ja näin saada aikaan rauhallinen ja innostava oppimisympäristö.

Tämä syksy on ollut itselleni hyvin merkityksellinen oman työni kehittämisessä. Olen alkanut suhtautumaan opettajuuteen oppilaiden ohjaajana, en niinkään auktoritäärisenä tietosanakirjana. Lueskelin huvikseni muutamia kommentteja siitä, miksi Pisa-tulokset ovat huonontuneet niin radikaalisti. Näistä kommenteista nousi kaksi merkittävää syytä huonoille tuloksille.

1. Kännyköiden käyttö
2. Työrauha luokassa ja opettajan auktoriteetin ropiseminen.

Mielestäni nämä kaksi asiaa kulkevat käsi kädessä. Totta on se, että oppilaat mielellään räpläilevät puhelintaan oppituntien lomassa ja viihtyvät hyvin sosiaalisen median ympyröissä. Opettajalla menee hermo ja työrauha häiriintyy, kun opettaja joutuu ojentamaan kännykkää käyttävää nuorta.

Itse olen huomannut, että oppilaita voi todellakin opettaa, miten käyttää kännykkää hyödyllisesti. Voidaan etsiä tietoa, tutkia tähtikarttoja, ottaa valokuvia, tehdä videoita ja hyödyntää erilaisia sosiaalisen median palveluita. Mielestäni on tärkeää, että nykyaikana opettaja on läsnä myös somessa. Siellähän ne kaikki oppilaatkin ovat. Parhaimmillaan homma toimii niin, että oppilaat keskustelevat tunnin aiheesta ja jakavat toisilleen tietoa myös tuntien ulkopuolella. Opettajan tehtäväksi jää ainoastaan keskusteluun kannustaminen ja sen hienovarainen ohjaus.

Osallistuin tänään ensimmäistä kertaa niin kutsuttuun webinaariin, jossa aiheena oli juurikin mobiililaitteet opetuksessa.

Tunnin pitäjä esitteli erilaisia vaihtoehtoja ja osallistujat olivat mukana joko kirjoittamalla tai puhumalla. Paljon uusia juttuja tuli taas esille ja nyt pitäisi vaan etsiä aika niihin kaikkiin tutustumiseen. Muutama tärkeä huomiokin tuli.

• Kaikilla ei ole (vielä) omaa älypuhelinta.
• Oppilaiden puhelimissa on erilaiset käyttöjärjestelmät.
• Erilaisten ohjelmien kirjo on valtava.

Kaksi viimeistä aiheuttaa opettajalle paljon lisätöitä. Opettajan täytyy pysyä kartalla uusista ohjelmista ja erilaisista tavoista toteuttaa asioita eri käyttöjärjestelmillä. Itselläni on nyt käytössä sekä Android-, että Lumia-puhelin. Vielä kun jostain iPhonen saisi :)

Toinen mielenkiintoinen projekti on käynnistymässä joulun jälkeen. Olen lueskellut paljon niin kutsutusta käänteisestä oppimisesta (engl. flipped learning). Pääpiirteissään idea on se, että oppilaat käyttävät hyödyksi internetistä löytyviä materiaaleja ja näin ollen oppitunnilla voitaisiin keskittyä siihen olennaiseen. Oppilaan ja opettajan vuorovaikutukseen.

Omalla kohdallani tämä tarkoittaa sitä, että matematiikan tunneilla jokainen oppilas etenenee omaa tahtia. Opetusvideoita ja erilaisia oppimista tukevia appletteja on netti pullollaan. Opettajan tehtäväksi jää kerätä tämä materiaali yhteen paikkaan, mistä oppilas ne helposti löytää. Perustamme myös ryhmiä, jossa samassa vaiheessa olevat oppilaat opiskelevat yhdessä ja tukevat toinen toistaan. Ajatuksena on myös se, että oppilaat eivät kumittaisi vääriä vastauksiaan, vaan merkitsisivät ne punakynällä. Näin oppilaille jäisi mieleen, missä tuli tehtyä virhe. Näinhän se oppiminen yleensäkkin tapahtuu. Oppilaiden osaamista testataan ison kokeen lisäksi pienemmillä testeillä, jonka oppilas voi suorittaa heti kun tietty aihekokonaisuus on opiskeltu.

Lopuksi on hyvä vielä todeta, että eivät ne oppilaat ole tyhmiä. Jokainen 15-vuotias oppilas osaa varmasti virittää uuden pelikonsolin tai kännykän toimintakuntoon. Oppilaille pitää vain luoda mielenkiintoinen ja innostava ympäristö, niin eiköhän Pisa-notkahdus saada oikaistua.