maanantai 29. huhtikuuta 2013

Välineet kuntoon

Ennen varsinaista suunnittelutyötä on kartoitettava, mitä erilaisia opetusvälineitä on käytössä. Lähtökohtaisesti olisi mukavaa, jos kurssi voitaisiin suorittaa illalla, pimeän tähtitaivaan alla. Tämä ei kuitenkaan ole mahdollista. Tavoitteena kuitenkin olisi, että vähintään kerran päästäisiin oppilaiden kanssa ihan oikeasti havainnoimaan. Itseltäni löytyy gotolla varustettu Sky-Watcher Skymax 102. Lisäksi koululle hankitaan uusi putki. En ole vielä päättänyt, minkä putken ostamme. Onko kenelläkään ideoita? Putken tulisi olla sellainen, että myös nuoret kasiluokkalaiset oppisivat sitä käyttämään.

Koska suurin osa tunneista tapahtuu kuitenkin koulussa, on tunneilla käytettävä opetusvälineistö oltava kunnossa. Oppilailla on käytössä työparia kohden läppäri, joten erilaisia tietokoneohjelmia pystytään erinomaisesti hyödyntämään. Itse ajattelin rakennella kurssin rungon Edu 2.0 -oppimisympäristöllä. Sinne saa kätevästi luotua kursseja ja kurssin sisälle oppitunteja. Oppilaille voi myös antaa erilaisia tehtäviä, jotka opettajan on helppo arvioida.

Tähtitaivaan simulointi onnistuu hienosti Stellariumilla ja Celestialla. Näitä varmasti tullaan käyttämään paljon. Ajattelin, että oppilaille voisi antaa jonkun tehtävän, jonka vastaus löytyy käyttämällä edellä mainittuja ohjelmia. Tämä on asia, mikä vaatii vielä suunnittelua.

Kurssilla olisi tarkoitus pitää henkilökohtaista tähtipäiväkirjaa. Käytännössä oppilaat siis tutkailisivat taivasta iltasella ja kirjoittavat havainnot ylös. Tämä täytyy varmasti ohjeistaa hyvin ja vaikka harjoitella ensimmäisellä kerralla yhdessä. Tämä on myös riippuvainen sen hetkisestä säätilanteesta.

Erilaisia videoita on internet pullollaan ja niitä tullaan varmaan jonkin verran hyödyntämään. Joskus tuli katsottua Celestialla tehty animaatio, mihin oli tehty myös tekstit. Tämä voisi olla kokeilemisen arvoinen asia. Näin saisi tehtyä videoita myös vähän erikoisemmista aiheista. Miltä kuulostaisi esimerkiksi oppitunti, jossa matkustettaisiin videon avulla tutkimaan Jupiterin kuita. Toisaalta homma voisi toimia myös toisinpäin. Oppilaat voisivat itse tehdä videoan haluamastaan aiheesta. Tässä kannattaisi varmaan lähteä liikkeelle siitä, että kokeilisi itse luoda jonkun yksinkertaisen videon.

Tarkoitus olisi myös järjestää vierailu paikallisen tähtiyhdistyksen tähtitornille. Tämä on varmasti hieno kokemus oppilaille!

Jos ideoita tulee mieleen, niin heitelkää niitä kommenttiboxiin.

torstai 25. huhtikuuta 2013

Esittely

Kesä lähestyy ja tähtikelit heikkenevät kovaa vauhtia. Iltojen valostuessa on hyvä hetki aloittaa avaruusaiheinen blogi.

Ehkä aluksi on hyvä kertoa hieman taustaa. Ruudun toiselta puolelta löytyy yläkoulussa työskentelevä luonnontieteiden opettaja. Kokemusta työstä ei vielä hirveästi ole, mutta intoa sitäkin enemmän. Tässä vaiheessa voi sen jo todeta, että oikealla alalla ollaan. Mikään ei voita sitä fiilistä, kun näkee nuoren säihkyvät silmät tämän oppiessa jotain uutta. Toki kaikkia ei aina voi samat jutut kiinnostaa ja välillä meininki luokassa muistuttaa enemmän sirkusta kuin oppituntia. Tästä huolimatta tämä työ on mahtavaa ja erittäin palkitsevaa.

Luonnontieteiden opettaja on siinä mielessä onnellisessa asemassa, että oppilaat ovat yleensä lähtökohtaisesti asiasta kiinnostuneita. On mukava päästä tekemään jotain käsillään ainaisen vihkotyöskentelyn sijaan. Niinkin pieni asia, kuin liuoksen värin vaihtuminen koeputkessa on monen oppilaan mielestä huisin jännää. Toisaalta ymmärtäähän sen, sillä on se sitä opettajastakin.

Luonnontieteistä päästään itse asiaan, tähtitieteeseen. Aihe on ollu aina mielenkiintoinen ja yliopisto-opiskelun myötä on joku kurssikin tullut käytyä. Yliopiston jälkeen on tietoa tullut ahmittua niin netistä kuin kirjoistakin. Tänä talvena on myös ensimmäistä kertaa päässyt itse kurkistamaan oman putken okulaarin läpi. Se fiilis, kun kuu osuu näkökenttään on jotain todella hienoa.

Olen onnekas, sillä koulussani on mahdollista tarjota erilaisia valinnaisia kursseja. Tähtitieteen opetuksella on koulussa pitkät perinteet ja sukupolven vaihdoksen myötä olen iloinen voidessani jatkaa tätä perinnettä. Lyhyen opettajan urani aikana olen jo huomannut sen, että avaruusaiheet käsitellään hyvin pintapuolisesti. Tavanomaisin tapa on tehdä jokin pieni esitelmä jostakin planeetasta. Ei välttämättä kovin motivoivaa. Aiheena avaruus on erittäin sopiva opetettavaksi kokonaisuudeksi. Lähestymistapoja on monia ja nykyään internet ja tietokoneet ovat tulleet opettajan avuksi.

Tämän blogin tarkoituksena on siis kertoa, millaista on suunnitella tähtitiedettä käsittelevä kurssi ja toisaalta puida oppilaiden fiiliksiä kurssin edetessä. Toisaalta tänne voi kirjotella myös jotain omista havaintoreissuista ja pohtia yleisesti maailmankaikkeutta ja sen ilmiöitä. Toimii tämä myös päiväkirjana itselle.

Nyt kun kesä kolkuttaa ovella ja oppitunnit ovat tältä lukuvuodelta lähes ohitse, tuntuu ensi syksyn tunnit melko kaukaiselta asialta. Suunnittelutyö on kuitenkin mukava aloittaa ajoissa, sillä on onhan hyvin suunniteltu jo puoliksi toteutettu.

Tervetuloa seuraamaan blogia!